Mainostoimistot

- Apua mainostoimiston valintaan!

Virhe uutisessa johti innovatiiviseen mainokseen

Markkinointi & Mainonta -julkaisun verkkopalvelu uutisoi tänään koomisesta tapahtumasarjasta, joka johti kekseliääseen mainokseen ja ainakin jonkinasteiseen näkyvyyden paranemiseen.

Helsingin Sanomissa oli julkaistu uutinen, joka käsitteli autoalan myynnin laskua. Sanoma Newsiin kuuluvan Startelin tuottama uutinen pursui virheitä. Uutisessa ehkäpä suurin virhe koski Mercedes-Benzin myyntilukujen laskua. Omassa luokassaan Mersu oli nimittäin onnistunut parhaiten säilyttämään lukemansa, kun taas uutisessa todettiin merkin menettäneen myyntiään eniten.

Mese on aina mese, kuten Kummelista tiedämme, ja niinpä huolestuneet mersukuskit alkoivat soittelemaan Mercedes-Benziin osanottoviesti mielessä, ja yhtiö heräsi tapahtuneeseen. Mersun Suomen edustajan omien työntekijöiden mielessä alkoi siintää idea omasta oikaisusta, sillä Hesari itse oli julkaissut vain äärimmäisen pienen oikaisun eri osassa lehteä.

Niinpä mersumainoksien vakiosuunnittelija, mainostoimisto Planeetta 10 sai tehtäväksi yhdessä Mersun edustajien kanssa suunnitella koko sivun mainoksen, jossa esitettäisiin oikaisu virheelliseen juttuun. Planeetta 10:n suunnittelema kokosivun mainos julkaistiin sunnuntain Helsingin Sanomissa.

M&M:n haastattelema Mercedes-Benzin henkilöautoyksikön johtaja Kenneth Strömsholm totesi, että mainos meni Mersun omasta pussista, mutta “eihän me olla koskaan täyttä hintaa maksettu mistään ilmoituksesta, se on meidän ja Hesarin välinen asia”.

Näin jäätävät virheet voivat johtaa näkyvyyden kasvuun, vaikka brändin pintaa saatettaisiinkin hieman raapaista. Koomisuutta tapaukseen lisää se, että helsinkiläinen mainostoimisto Planeetta 10 vastaa, kuinka ollakaan, myös Hesarin omasta mainonnasta.

Alkuperäinen juttu: M&M: Mersu oikoi Hesaria omalla rahalla

Tagged as: , , ,

Leave a Response