Mainostoimisto 358 rakensi IKEA:n Helsingin keskustaan
Lastausautot kuskaavat ongelmansa 358:n tehtaaseen jossa ideanikkarit muuttavat ne valmiiksi kampanjoiksi. “Me teemme ideoita” on mainostoimsto 358:n motto. Vuonna 2008 perustettu toimisto on koottu alan valmiista huippuosaajista jotka tänä päivänä työskentelevät Gigantille, Neloselle ja IKEA:lle, yhtiöille jotka markkinoivat ajatuksilla.
358 oli vastuussa mm Kampin keskustaan rakennetusta minatyyri-Ikeasta, jonka ideana oli palauttaa kaupunkilaisille ruotsalaisen huonekaluliikkeen toimintaperiaate. Sama toimisto teki Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen Täydellisten Naisten irtileikattavat naamarit ja Gigantille suomen tyhmin kuluttaja -kampanjan. Nyt myös limpparijätti Hartwall on valinnut 358:n suunnittelemaan ideoita.
358:n tiimi on kansainvälistä ja kokenutta. Toimitusjohtajaksi valittiin tänä syksynä Panu Nordlund, joka siirtyi Hasan & Partnersilta Juha Aallon tilalle. Aallon taustalla on mm markkinointitoimisto Lounderin perustaminen. Muu 358:n työryhmä on koottu niin eurooppalais- kuin amerikkalaistaustoista.

